Päättymätön seikkailu

Minä seilasin purteni ulapalle

jonka nimi oli seikkailu.

Innosta kiiluvin silmin,

koska tylsänä avautui auringonlasku

jonka nimi oli tavallinen.

Mietin onko aurinkoa enää,

täällä,

seikkailussa jonka nimi on tavallinen.

Joinakin päivinä päättymättömät myrskyt.

Joillakin merillä loputtomat taivaanrannat.

Joidenkin metsien puut uudelleen kaatuvat

vain noustakseen tulevaan tuuleen.

Varma. Harha. Kivuton.

Päivä jona päättyy päättymätön.

Martta

Martta pikkuinen emäntä

yhtä pitkä kuin leveä

kauniina päivänä yllättää

ja alkaa nurkkia mylläämään.

Minä sanoin sille kauniisti

että ajattelin Bouillabaissea lounaaksi

mutta Martta jo muikkuja paisteli

ja kaikki mitä suunnittelin

oli siitä hetkestä saakka sekaisin.

En koskaan edes kysynyt

mistä oli elämääni ilmestynyt.

Hyörivä pyörivä tuulispää,

eräänä päivänä huomasin

etten häntä enää nää.

Onni

Onni on omassa kotona.

Pirtin pöydällä istumassa.

Räntäsateessa juoksemassa.

Saunan takana vuolemassa.

Onni on omassa kotona.

Viime viikon lakanoissa.

Lattialautojen narinoissa.

Sateisissa ikkunoissa.

Onko onni kotona?

-On se vaan juu.

Kevätlaulu

Puoli kuuta kesään,

puolikuuta aamun jäisistä lammikoista,

valuvista puroista vähäsen enää.

Vaikka kaikki on mustaa vielä

eikä tunnu uutuuden tuoksu,

vaikka skillat jäätyvät hankeen,

niin minä kuulen jo kilinän

kun se nurkan takana tulee.

Vaikea uskoa muutoksiin,

uskoa lämpöä helteeksi asti,

liian kanssa mansikan makua,

hiekkaa nauravan ihon pintaan.

Auringot risukasoihin paistavat,

jo huomenna minuun paistakaa!

Herätelkää kesäni,

sillä vähäsen on hankea enää.

Mikä kirjoittamisessa pelottaa?

Se on ensin se että sen joku lukee ja toisena se ettei sitä kukaan lue

ja kolmantena se että joku sen lukee ja nauraa ja neljäntenä se että

joku sen lukee eikä naura, jos oli kumminkin hauska se juttu.

Vielä keksin mä pelätä muutakin,

koska sieluni laitoin niin pelkäsin

että lukisi sen niinkuin aamunlehden,

samalla eväsleipiä tehden

eikä huomenna muistaisi mitään.

Ja jatkuvuutta mä vasta mietinkin,

että jäisinkö kirjoihin kansihin,

maineessa sanan sankarin joka

tiet raivasi voittoihin

ja tuo mietteeni oli eniten väärä.

Vielä mietin mä tulkintojakin,

mitä luulevat minusta silloinkin

kun suurin traagisin sävelin

maalaan rakkauden tuskani runoihin,

muka tietävät mistä se kertoo.

Toki pelkäsin minä sitäkin,

etten yltäisi korkeisiin pilvihin

joita kynäni varrella tavoitin

ja huomenna sanoja häpeisin

mutta kirjoittaa silti täytyy.

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävyys on yksi tärkeimpiä ja lujimpia asioita maailmassa.
On hienoa omistaa ystävä ja joskus haastavaa olla sellainen.

Hyvää ystävänpäivää sinulle joka blogiani luet.
Kiitos kun luet! Mieltä lämmittää kun voimme jakaa yhteisiä tunnelmia tätä kautta.

Iloitsen jokaisesta seuraajasta, tykkääjästä ja kommentoijasta. Oikeastaan iloitsen eniten siitä jos huomaan sinun löytäneen jotakin tuttua sanoistani ja siitä että runo on vielä tänäänkin hyvä väline ilmaista sitä mikä niin usein jää tekemisen rivien väliin.

PS. Tämä runo on vanha, kuten ehkä huomaatkin. Ensiviikolla alan taas julkaista uutta.

Pelko

En pelkää korkeita paikkoja

enkä ahdasta pakkopaitaa.

En pelkää pieniä hiiriä

tai heinässä suhisevaa raitaa.

En pelkää mielipiteitä

sitä mitä minusta joku luuli,

on sama mitä salassa puhuvat

ja kuka sen ensin kuuli.

Mutta pelkään päivän postia

ja pelkään tarttua toimeen.

Minä pelkään huomiseen uskoa

ja elämälle esittää toiveen.

Suurin kauhuni on luottamus

ja saattaa asiat loppuun,

Siksi helpointa ei ole hiljaisuus

vaan paeta meluun ja hoppuun.

Savukirjaimin

Minä kirjoitan sinulle vielä kerran kaukaisuuden takaa,

savulla tuuleen, halki tyhjän ja sanattoman

tavaksi piintyneen äärettömyyden,

käheällä, pienellä äänellä kirjoitan;

-minä rakastan sinua,

minä rakastan silti ja kuitenkin.

Minä rakastan kun murisetkin

ja selkääsikin vain.

Minä menin maailmalle

tapasin muita parempia,

kirkkaampia, suorempia,

oikeampia.

Tapasin niitä jotka olivat

sinua kauniimpia

ja minulle kannustavampia,

hienotunteisiakin.

Rohkeina vaaroja uhmaten

valmiita kantamaan minut

yli vuoren ja meren

ja minä koitin kiinnittää katseeni heidän korkeuksiinsa

tosissani luoda ihastuksen kasvoilleni

mutta sydämeni ei suostunut seuraamaan

sillä eivät he puhuneet henkeni kieltä,

minun sydämeni oli jäänyt sinuun

ja minä ajattelin vain sinua

ja vaikka heidän vaatteensa olivat kultaa

ja hiuksissansa hyvä tuoksu

niin kävivät heidän kasvonsa utuisiksi

ja sinun kasvosi piirtyivät kirkkaana kaiken pohjalle

sillä minä ajattelin vain sinua.

Minä tulin surulliseksi

ja vetäydyin pois.

Turha olisi ollut minun jäädä heidän loistonsa sekaan

ja niin minä pakkasin kuvasi reppuun,

kaikki palaseni keräsin mitä huolellisimmin

ja pistin ne pieniin pusseihin,

suljettaviin ja vesitiiviisiin

muistoni laitoin päällimäisiksi.

Vaelsin hiljaiseen paikkaan,

tähän äärettömyyteen

jossa valmistauduin viettämään elämäni yksin.

Joskus tähtikirkkaina öinä niinkuin tämä

minut valtaa selittämätön kaipuu,

silloin sytytän nuotion ja

lähetän savumerkkejäni sinun maillesi

saadakseni yhteyden sydämeeni,

vaikka sinä luuletkin niitä illan usvaksi etkä osaa niitä lukea.

Muutoin minä olen onnellinen

ja silloinkin tähän tyytynyt.