Autiot
rannat, mudittuneet,
heinää
täynnä ja suolle tuoksuvat.
Yksinäinen
korppi huutaa voipuneen laulun.
Autiot
kylät, ovet lukittu,
pyssyt
ladattu ja epäluulot naamaan piirretty.
Kärrytiet
roudan rikki panemat.
Autiot
sydämet, kuihtuneet,
värisemättä,
tuulia kumartamatta jököttävät,
reunat
rispana lepattaen, kuin kuollut lahna rantavedessä.
Siellä
ne on juoksun päät.
Laulun
lapset itkulaitumilla,
vanhat
norsut hautausmaalla,
käenpoikaset
vieraissa pesissä.
Siellä
ne on ihmisen lapset
laumastansa
vaiti jääneet
hangen viertä makaamaan.
Siellä
suomen sisukaulat
aivan
äänettömiksi käyneet.
Kuvaa
minulle pysähtynyt liike.
Kuvaa
se miltä soi sammakoiden kuoro paikallaan seisovassa helleyössä.
Kuvaa
miltä tuoksuu karhunsammal kun se poskea nipistää.
Kuvaapa
miten hiljaa ja varmasti turpeeseen uppoaa.
Kuvaa,
näytä, tee se jos osaat!
Minä
olen
nahkanuttu,
palanut,
nokinen,
sadasti
parkittu nahkanuttu.
Minä
olen sillan korva,
lahosienen
sierrittämä,
veden
värinen,
madonsyömä.
Kai
minullekin vielä jossain huomen on?