Pakkasin
mukaan rusinoita ja mehua ja sanoin sinulle
'Lähdetkö
kanssani katsomaan hulluutta?'
Ajoimme
ostoskeskukseen, ensin suureen
ja
jälkiruuaksi pienempään,
istuimme
ihan hiljaa ja katsoimme vain.
Joulu,
ilon ja antamisen aikaa.
Sinä
sitä ehdotit, että mentäisiin vielä sinnekin, hautausmaalle.
Minä
ihmettelin miten se tähän liittyy, pyhyys ja hiljaisuus?
Sinä
katsoit minuun merkitsevästi ja virnistit ja me lähdimme matkaan.
Oi,
en tiedä mitä sanoisin! Markkinat olivat saapuneet hiljaisuuteen,
olivat
ohittaneet meidät matkalla ja syleilivät kireällä kuhinallaan
heti portin tuntumassa.
Minä
sytytin kynttilää, tunsin rikin tuoksun ja pakkasen sormissa
'Vittu
laittakaa nyt vaan johonkin..' huusi korvani juuressa äiti
lapsilleen ja otti selfien,
minun
oli vaikea ajatella isoäitiä joka oli jo enkeli.
Paksu
setä keskikäytävällä luennoi 'Tässä ovat sankarihaudat!'
ja
mahdutti koko suvun kuvaan.
Mustat
ryhmät kauhoivat käytäviä ja suorittivat perinteen.
Sinä
silitit minun tyrmistynyttä poskeani ja kuiskasit 'Hulluus.'
Tuntui
turvalliselta painaa pää siihen ja ajatella ettei maailmassa kai
muuta vikaa ole
kuin
kadotettu taito pysähtyä ja kunnioittaa.