Puoli
kuuta kesään,
puolikuuta
aamun jäisistä lammikoista,
valuvista
puroista vähäsen enää.
Vaikka
kaikki on mustaa vielä
eikä
tunnu uutuuden tuoksu,
vaikka
skillat jäätyvät hankeen,
niin
minä kuulen jo kilinän
kun
se nurkan takana tulee.
Vaikea
uskoa muutoksiin,
uskoa
lämpöä helteeksi asti,
liian
kanssa mansikan makua,
hiekkaa nauravan ihon pintaan.
Auringot
risukasoihin paistavat,
jo
huomenna minuun paistakaa!
Herätelkää
kesäni,
sillä
vähäsen on hankea enää.
Täälläkin on ollut ilmassa kevään kaipausta ja onneksi kevätaurinko onkin jo hiukan näyttäytynyt. Tässä runossa on nämä kaksi tasoa, jotka minun kohdallani kulkevat usein rinta rinnan, kevät luonnossa ja kevät sisimmässäni. Ihana runo!
VastaaPoistaKiitos kommentista. Nyt useampi viikko jälkeenpäin kevät on jo tapahtunut tosiasia, ei enää pelkkä kaipaus. :)
VastaaPoistaQ: Ihastuttava tuo naisenvartaloinen runon ulkoasu. Varhaiskevään aito tunnelma.
VastaaPoistaTykkään kun huomaat myös näitä visuaalisia seikkoja, jotka saattavat olla sekä tahallisia tai tahattomia.
Poista