Elämän
kriiseissä
ja
alasti riisuttuna
keskustorilla
nakkikioskin katolla,
pysähtynyt
lento.
Liian
paljon tuntoa
liian
vähän värejä
liian
hauras.
Anna
minulle armon villapaita,
tunnen
sen olevan,
se
on siellä
kalalaatikon
takana vasemmalla,
anna
se.
Minä
tarvitsen jotain kuorta.
Minä
olin kerran tiistaina matkustanut junalla
ja
nukkunut siellä poski ikkunaa vasten
ja
miettinyt siinä vaan että unohdin ostaa leipää
ja
nyt on jo perjantai.
Ajatella!
Q: Tuo nimikkorunosi on tosi puhutteleva. Kuin elämä itse. Samaan aikaan kaikki hajalla ja kuitenkin elämä on kaunista. Se, mitä kaiken aikaa olet menossa läpi, on ilmeisesti puhkaissut kirjallisen luovuutesi, joka on varmasti ollut siellä aina olemassa, mutta ehkä elämän myötätuulissa ei ole vain päässyt pulpahtamaan pinnalle. Useimmiten kai kaikella todella arvokkaalla on kallis hinta.
VastaaPoistaKalatorilla kerran on myös hyvin elämänmakuinen. Mietiskelen sitä vielä vähän lisää. Armon villapaita tuntuu todella lämpimältä.
Kiitos kommenteista. Niin, jonnekinhan se tunteiden laari on jokaisen tyhjennettävä, toisella se on runo toisella taulu, mikä kelläkin. Hienoa jos samalla voi synnyttää jonkun ajatuksen jollekulle toisellekin.
PoistaMinä kirjoitin pitkän kommentin, mutta se vain katosi jonnekin. En ymmärrä...
VastaaPoistaMutta todella rakastan näitä sinun runojasi. Ne koskettavat minua. Tämäkin runo kyyneliin asti.
Olen huomannut sen jo aiemmin ja nämä runotkin heijastavat sitä. Nimittäin, että kovissa paineissa on kasvanut ja kasvamassa mitä loistavin timantti, jolla on paljon annettavaa toisille. Olen kiitollinen siitä. Arvostan sitä, että rohkenet jakaa sisimpääsi täällä. Luen varmasti kaiken.
Pidin tässä runossa myöskin lopun takaumasta, joka vei minut runon alkuun verrattuna irralliselta näyttävään, ohikiitävään hetkeen, johon kuitenkin liittyy niin paljon vaikeaa ja ehkä myös jo armollisuutta itseä kohtaan sekä hyväksymistä.
Armon villapaita. Miten suloinen sanapari. Minäkin tahdon pukea sen päälleni.
Tuntuu hyvältä kuulla että on voinut koskettaa.
PoistaUskon että runo on oiva väline ottaa tunteesta kiinni. Tarinat runon sisällä avautuvat varmaan jokaiselle erinäköisenä omasta tilanteesta ja historiasta riippuen ja se mikä on rivien väliin laitettu on lopulta tärkeintä.
Kiitos rohkaisusta, ollapa timantti, sepä vasta jotain!