Kuljin
peuran kanssa metsätietä.
Minä
varoen varpaillaan,
peura
arkaillen.
Me
olimme kulkeneet niin jo
aamupäivän
verran,
mitään
puhumatta
ja
minä luulin sen pysyvän aina niin
kun
aivan äkkiä hyppäsi piennarta jänis
ja
peura säikähti,
sekunnissa
oli hän iäksi kadonnut.
Kuljin
peuran kanssa metsätietä.
Luulin
etten saisi sitä seuraamaan,
tarjosin
porkkanaa
ja
niin lähti hän mukaani
eikä
lopulta edes
kysellyt
porkkanoita
ja
minä luulin sen pysyvän aina niin
kun
aivan äkkiä näki hän toisia peuroja
katsoi
minuun kummissaan
ja
oli iäksi kadonnut.
Kuljin
peuran kanssa metsätietä
Olin
onnesta soikea
kun
se tahtoi pitää minulle seuraa,
ajattelin
kuinka voikin
kaksi
niin erilaista luotua
olla
toistensa lohtuna matkalla
ja
minä luulin sen pysyvän aina niin
kun
äkkiä ryntäsi mutkasta muristen neljällä pyörällä
peura
väisti väärään suuntaan
ja
oli iäksi kadonnut.
Q: Iäksi kadonnut on lopulta traaginen runo - ja elämässä niin totta. Yllättäväkin tämä runo on. Alussahan tunnelma on herkkä, hauras ja suloinen. Odotan siis onnellista loppua, mutta aavistelen muuta... No, se aavistus käykin sitten toteen. Hienoon muotoon olet sommitellut tuon runon.
VastaaPoistaTästäkin pidin. Sen yllättävyydestä, säkeistöjen toistosta ja siitä kuinka se kuvaa elämän haavoittuvuutta ja outoja, hauraita, mutta merkittäviä sidoksia ihmisten välillä. Peura muuttui lukiessa siis joksikin muuksi.
VastaaPoistaMahtavaa pohdintaa molemmilta, mitään ei lue mieluumin kuin näitä. :)
VastaaPoista