Lämpöistä Joulua!

Sydämen mutismi

Kivuttomampaa on sydämellä

joka ei osaa rakastaa.

Nauraisinhan vain

kääntyvien selkäin takana

jos ei petturi sydämeni

potkisi nilkkaan.

'Miksi menet pois??'

haluaisin huutaa.

'Älä mene..' kuiskata.

Mutten muuta tee kuin

nostan leukani korkeuksiin.

Olen surullisesti äänetön.

Sydämen mutismi on

elämäni kohtalo

ja sieluni menetettyjen

mahdollisuuksien Sinuhe.

Epävakaista

Päivä jona päätin ryhtyä kärpästen herraksi

oli aurinkoinen ja tuulelle tuoksuva,

täynnä hyviä aikomuksia.

Mutta mitäpä he herralla olisivat?

Eivät toki sellaista halunneet.

Klo14, satoi luoteesta.

Päättäväisten aikomusten kullalla kivetty tie

voi olla myös kallis ainoastaan.

Illalla oli jo pimeää,

yöllä sankka savusumu.

Info

Voit seurata blogiani nyt myös facebookissa. Klikkaa tästä.

Maastoutuvahenki

..näe minut,

näe, näe, näe

näe minut,

näkisitkö?

näkisitpä..

Usva pellon pientareella

haittaa.

Marraskuisen illanpiemeys

haittaa.

Camo-puku risukossa

haittaa.

Varmistelu ihmisseurassa

haittaa.

Murina Tenebrosa

Tarvitseeko pelastaa uhanalainen Murina Tenebrosa kun ei ole söpö kuin Koala?

Tarvitseeko miestä kuolemasta kun ei ole kuitenkaan nainen?

Tarvitsenko minä myötätuntoa kun ilmankin olen elänyt?

Kuka mittaa kärsimyksen suuruuden?

Kuka voimalle laittaa alarajan?

Kuka kertoo viiksekkäälle pojalle

ja mitä minä sanon Tenebrosalle?

Yksinäisyyttäkö väheksyisin?

Kivunko jättäisin huomaamatta?

Onko sekin ääntä joka huutaa ultrataajuudella?

Mitä voisin kertoa?

Sanonko suoraan että

maailma on halunnut yksinkertaistaa ongelmansa

keksimällä paljon tekosyitä?

Sopimaton

Oletko koskaan tarjonnut itseäsi torilla?

Että tällainen minä olen ja tässä,

ja hymyillen ovat katsoneet että

jos hiukan toisenlainen olisit niin

voisin ottaa mukaani normaalien elämään

mutta hieno olet ja hyvää päivän jatkoa

ja menneet omiin matkoihinsa?

Puhuneet vielä mennessään että

siinäpä oli upea originelli, oikein pikantti.

Savolaesen aevastus

Yleisön iloksi ja kiusaksi yksi ''kotimaankielinen'' runo.

Vasttuuttomia ipanoeta,

ukkoja ja eokkoloeta,

ka niitä on monta mualimassa

eevät kae tiijä paremmasta.

Elämästä jossa suora on selekä,

jossa peelliin ee katsoa pelekee.

Heelle sanon vuan yhen jutun,

menkkee poes minun tieltä

ja jokkaesen minun tutun.

Menkkee jonnehii hoploppiin

minne tuommonen reotominen soppii.

Mutta jos tahotte oppia immeisiksi,

olokkee sitten ja oppikkee siksi.

Näkymätön lapsi

Kasvosi ovat peililasia,

puhumaton suusi tekee minuun haavan

enkä kuule enää itseäni.

Pieni siemenen tynkä,

aivan peloissaan huutaa -Älä jätä minua

ja kasvattaa selkäänsä piikkejä.

Minun ei tarvitse kirjoittaa sinusta enää

Minun ei tarvitse kirjoittaa sinusta enää,

mitään ei ole sanomatta.

Olet liukunut kauas kuin utuinen hämärä

ja vuodet ovat sotkeneet todellisuuden välillämme.

Kalenterini nauraa vuosilleni,

väittää niitä korkeintaan viikoksi,

joskus jopa päiviksi,

pahimmillaan tunneiksi.

Tietysti hän on oikeassa,

hän aina on,

hän on virallinen.

Hyys syys

Syksy keltainen,

sinä viet minulta kaiken.

Minä kohtasin sinut jo aiemmin

mutta sinun multaan ja

kaiho-tuskaan en toistolla totu.

Sinun rakkautesi riisuu kipua säästämättä,

sinun rakkautesi riisuu minusta kesän

ja koristeeni, kauneuteni,

suojeltu panssarini

huolella rakennettu,

sataa kuolleena pois.

Arka kipuinen ruoto.

Sinun rakkautesi on viluinen viima.

En opi luopumaan vaikka minua voimalla opetat.

Vanhuus

Väsynyt,

ettei jaksa enää raivostua,

eikä juuri innostua.

On kai sitten seestynyt?

Rauhoittunut ainakin

vai rauhoittavissa?

Eipä ole syytäkään

kun ei muista enää mistä oli vihainen

ja mitä pelkäsi.

Paitsi että kahvi on kylmää,

vaikkei edes juo kahvia,

juonut kai sataan vuoteen,

saati sitten nokkamukista.

Jos istuu vaan ihan liikkumatta hiljaa

aikaa valuu väistämättä.

Viimeinen ja ainoa suunnitelma,

tiimalasihuone ja odotustuoli.

Vai voisiko olla vielä jotakin muuta?

Irrationaalinen ristiriita

Kiristän siimaa aina niin että se katkeaa.

Liian kovaa naurua ja liikaa totta

ja toisinaan liian huomaamaton

En mahdu tähän ämpäriin.

En mahdu samoille hiekkalaatikoille.

Tulen valituksi viimeisenä huutojoukkueissa.

MUTTA minä olen onnellinen,

niin pirun onnellinen!!

JA minä olen niin täynnä elämää,

juoksen keskellä sitä vaikka istuisin hiljaa.

KAIKKI on niin värikästä ja tuoksuisaa

kun suljen vain silmäni tai avaan.

Minä mietin vain missä ne kaikki muut,

matkan päässä kuljeskelevat,

enkä minä osaa heidän luoksensa löytää

KOSKA olen irrallinen.

Nestori

Kyllähän sinä luulet että se on helppoa tietäville

mutta eihän se ole kun tieto tuskan tuo ja taito vastuun.

Kyllähän sinä kaikkea aina väität ja odotat ja asetat sanasi seinää vasten

mutta lentelet kulkurin teitäsi taivaan sinisessä ja niityillä.

Istahtaisitko joskus viereeni mietintäkivelle niin huomaisit

kuinka se on kylmä kallio, suuri ja painava.

Turhauma

Virastossa,

kaakeleissa,

rapistun ja

jonotan.

Eikä ketään ole

ennen mutta

t u h a t vuotta

tuo kestää 

kuitenkin.

Onko joku asia saanut sinut turhautumaan viimeaikoina? Runo on puolen vuoden takaa mutta tunnelma on käynyt tuskin vieraaksi.

Tahto

Tahtoisin olla missä sinäkin.

Tahtoisin nauraa kanssa sinunkin.

Tahtoisin kainalossas olla uusiin aamuihin.

Tahtoisin että muistat niinkuin minäkin.

Pientä päin

Suuria asioita kun minimaailmassa tapahtuu niin se tutisee

ja vinkuukin, liitoksien kohdalta. Meluisaa ja voimakasta,

suurenmaailman suuruuksia nukketalojen nurkissa.

Minä tahdon pienet posliinikuppiseni takaisin,

minä  tahdon  siankärsämöt  ja  tilkkuliinat,

minä  tahdon  viiriäiset  ladon  nurkkaan,

pienoiset asiat, ymmärrykseni kokoiset.

Viekää pois vaikeat suuruutenne

ne eivät mahdu minun

pieneen pippurin

kokoiseen

talooni.

Juurimatkalla

Lähdin kulkemaan sisimpään salaisimpaan hiekkamaahan,

niinkuin kovalle kallioiselle saarelle lähdin,

sinne jonne rantautuminen on mahdoton

ja kippari käy hämmennyksen valtaan

vaikka näkisi rantojakin vain.

Hengitän, hengitän, hengitän.

On ollut tapana hyppiä kallioilta,

on ollut tapana uskaltaa.

On ollut tapana hyppiä rotkon reunalta,

levittää siipensä ja antaa mennä

jotta siitä vahvistuisi,

jotta ilma päällään kantaisi.

Ja sitten keräillä

itseään asfaltista on ollut tapana,

pieninä paloina keräillä,

ihan hiljaa, pikkuhiljaa.

Muistaa että on maanlapsi,

ei siipiä, ei liitoa sinisessä,

jalkoja on, särkeviä lihaksia.

On ollut tapana unohtaa,

tämänkin kerran,

noin tuhannen kerran

ja ensikin kerran, väitän.

Maalata sielussa kultaiset siivet

sulkea silmät

ja levittää harhansa tuuleen,

totena tuon onnellisen hetken.

Jahas, kalliosaarten lapset,

jatketaan maanantaihin

ja siitä taasen maanantaihin.

Eväsreppu, puhdaspeppu, kahvitauko,

muista aina kirmata portin pieleen

ja poimia keltaisin kukka.

Muista aina pitää sydämestä huolta,

ei siitä erota mikä on haava ja missä jo arpi ja mitä se joskus oli,

mutta hellästi pidä huolta olkoonpa millainen oli.

Juhannustaika

Menneen juhannuksen kunniaksi koivuntuoksuinen runo...

Seitsemän kukkaa ja kuva on tukehtunut tyynyni alle,

ei nouse edes uniini että kasvot näkisin

ja sitten kadulla onnen tuntisin.

Kaivoja olen kiertänyt jalkani puhki,

vesiä kantanut ja loitsuja lyönnyt.

Siihen iltani käytin ja satakin iltaa

vaan mietinpä kyllä olisiko

pitänyt kuitenkin kokoille mennä,

joukkoon muiden naurusuiden?

Vai loitsia yhäti yksin?

Irtiotto

Roikkuu pistävällä kielekkeellä

eikä tule sieltä pois, haluakaan.

Katsoo pidänkö takista kiinni.

Tahtoo että pidän.

Kaksin käsin, rystyset valkeina,

etten käsilläni muuta tekisi,

etten silmilläni muuta näkisi.

Mutta kun et tule ja käsiä särkee jo

ja jossain lentää keltainen lehti ja

toisaalta lokki kirkaisee

niin minä päästän irti vaan

ja huudan että 'Hei hei. Lennä,

koska muuten sinä murskaannut.'

Vaikka onhan se surullista,

- kaikkivaltiuden menetys.

Haamu-Hillevin lapsi

Ei ole helppoa olla haamu-hillevin lapsi.

Kun se huuhailee ja haahuilee ja sumuissansa luuhailee.

Ulvoo kuuta ja vaipuu suohon ja kiintyy tuohon ja niin,

ei ole helppoa olla haamu-hillevin lapsi.

Ymmällinen

Kröhöm kröhöm höm

Etenen väistäen

ymmärrä mitään en

siispä vaikenen.

Sieluni musta on

otsani onneton

virteni levoton

Kröhöm.

Tahtoisin tavoittaa taivaalta tuulen,

tahtoisin että taas laulua kuulen,

vaan pelko jäykisti valkoisen huulen

ja hiljensi sydämen.

Ja silti huomiseen matkalla mieleni on,

vaikka se vielä on tuntematon

ja kohtalon hallinta mahdoton,

on elämä arvaamaton.

Naapurin Terttu

Olin aina ajatellut siitä naapurin tertusta

että oli vähän niinkuin sieni,

syntynyt syksyn sateilla

eikä maistunut miltään.

Ja hällä juuri oli sisällä

suuri rakkaus ja pettymys

ja suru ja minä säpsähdin kovin

kun sen huomasin kerran.

Kun äiti ei voi olla isä

Olet maailmani pumpulitukka!

Minä kaikkesi tuiki tarpeellinen.

Turva ja välttämätön,

niinkuin suuret karvaiset kädet

yli vaarojen kantavat.

Mutta minun käteni ovat niin

kovin pienet ja kaljut,

riittämättömyyteni rannaton.

Minä osaan vain puhaltaa haavoihin

ja pyyhkiä kyyneleitä.

Hyvää äitienpäivää sinulle joka olet äiti, henkinen tai fyysinen, ehkä molempia. Mitä oletkin se kuitenkin riittää, koska olet ainutlaatuinen omalla paikallasi.

Kiitos kun luette.

Blogia on katseltu jo yli tuhat kertaa (+omat katseluni, joita varmaan toinen mokoma). Tiedän että samat ihmiset ovat palaneet tänne uudestaan ja uudestaan lukemaan runojani ja kiitän teitä siitä!
Voisin kirjoittaa tätä vain itsekseni, olen kuitenkin tullut ulos laatikostani siinä toivossa että myös muut saisivat tuntea ja oivaltaa näiden runojen äärellä, jos olen siinä hetkittäin onnistunut on se voitto sinänsä ja avoimuus on kannattanut.

Voit tämän postauksen kommentteihin jättää jonkin tunnelman blogista tai kertoa suosikki runosi ja jos tunnet jonkun joka myös viihtyisi täällä kutsu hänet mukaan!

Unohdettu kesyttäjä

Kaiken kansan katsellessa

kesytän villiä koiraa,

metsän lintua

tai arkaa, väistävää.

He seuraavat mitä tapahtuu,

he nauravat mahdanko mitään,

he ylimieliset, kärsimättömät,

he sanovat ettei maailmassa mikään muutu,

villi on villi

vapaa on vapaa

mahdoton on mahdoton

se joka ei tahdo luoksesi tänään tulla

ei huomenna muuta mieltänsä.

Minä itkusilmä en usko.

He kyllästyvät pois

ennenkuin lehtikään ehtii värähtää

saatika kääntyä.

vai onkohan heitä ensinkään?

Onko vain minun häpeäni jonka

ilkkuvan katseen tunnen tuijottaessani

loittonevaa selkää

ja pysyessäni itse ikuisesti paikallani

samana,

ikihonkana,

kanervanvarpuna,

muuttumattomana.

Sillä minä olen itsepäinen.

Kauranjyvät huojumatta avonaisella kämmenellä

vaikka laululintuni olisi jo aikaa lentänyt pajumetsän piiloon

eikä niitä kaipaisi,

eikä minua muistaisi

niin minä olen täällä,

jääräpäinen minä olen.

Sillä ensiviikolla voi hän muuttaa mielensä

tai ensivuona tai vuona kaksituhattaviisikymmentäkaksi

ja mitä hän minusta ajattelisi jos silloin olisin väistynyt tai 
laittanut käteni nyrkkiin,

väistynyt tuosta vaan,

kevytmieli

tuuliviiri

häilyvä.

Varsin vaatimaton

Minä olen vaatimaton

en juurikaan paljoa vaadi

Kuut ja taivaat ja tähdet vaan

ja sinun sydänmaasi.

Siihen melkein jo tyytyisin

jos oisit myös illat liki,

aamulla kukkia kantaisit

ja raataisit otsassa hiki.

Jo johan jotain on

On suruton

ja surut on

ja päiväkulta

lauluton,

vaan iloton

vaik' ilot on

ja naurukohta

tunnoton,

niin äänetön

sen huilu on,

vaan elo

sentään viuluton

ja sehän sentään

jotain on,

on on.

Pienen pitäjän laulu

Autiot rannat, mudittuneet,

heinää täynnä ja suolle tuoksuvat.

Yksinäinen korppi huutaa voipuneen laulun.

Autiot kylät, ovet lukittu,

pyssyt ladattu ja epäluulot naamaan piirretty.

Kärrytiet roudan rikki panemat.

Autiot sydämet, kuihtuneet,

värisemättä, tuulia kumartamatta jököttävät,

reunat rispana lepattaen, kuin kuollut lahna rantavedessä.

Siellä ne on juoksun päät.

Laulun lapset itkulaitumilla,

vanhat norsut hautausmaalla,

käenpoikaset vieraissa pesissä.

Siellä ne on ihmisen lapset

laumastansa vaiti jääneet

hangen viertä makaamaan.

Siellä suomen sisukaulat

aivan äänettömiksi käyneet.

Kuvaa minulle pysähtynyt liike.

Kuvaa se miltä soi sammakoiden kuoro paikallaan seisovassa helleyössä.

Kuvaa miltä tuoksuu karhunsammal kun se poskea nipistää.

Kuvaapa miten hiljaa ja varmasti turpeeseen uppoaa.

Kuvaa, näytä, tee se jos osaat!

Minä olen

nahkanuttu,

palanut,

nokinen,

sadasti parkittu nahkanuttu.

Minä olen sillan korva,

lahosienen sierrittämä,

veden värinen,

madonsyömä.

Kai minullekin vielä jossain huomen on?

Hiljaisuus

Hiljaisuus,

Tyhjä,

Ei mitään.

Ahdistavako?

Valoisako?

Rauhako?

Mikä?

Tuulia vain

Tuli kerran tuulenvire,

siihen kiinni jäin,

sen perässä lensin jäätiköitä päin.

Luoteesta ja koillisesta riepotteli niin

että vatsa parka meni pyörryksiin.

Epävireeseenkin olin joutua. Hui!

Kauhistuin.

Oonko piikkinen vai laimea vai harmaavarpainen?

Mikä mä oon kun kalliolle tahdon könytä ja

pääni on saanut liikaa tuulia?

Syvästi nyt ymmärrän mä suomalaisia,

kun sydämensä suojaavat he tuulipuvuilla.

Ystävä

Ystävä olet lämpöinen,

niin kovin kovin lämpöinen.

Aamun tuulessa raikastakin utua,

yön tummassa kimaltavaa kuuta.

Saaren nokassa savuisia pistäviä saunoja,

puupellon poikki pitkiäkin teitä.

Minä varasin ystävälle sydämestä huoneen

ja mitä sain? Kokonaisen kerroksen sain,

eikä ollut eloni ahdasta.

Siveydensipuli

Hakkasin käteni irti,

se vietteli piru,

jalkani mennä sai.

Torsona seison,

kädettä, jalatta,

silmättä, suutta.

Minä mietin vain

kuinka aivoni saisin

pois kun korvattakin

sen kuiskeen kuulla voin

ja poltteen kylkeni alla.

Tie jota en tahtonut

Jylhäkallio,

villituuli,

kotilauma aina sotajalalla

ja aina toistensa puolella.

Hyvätuuli,

turva,

suoja ja tarkoitus,

yhteinen köysi,

tulenkeksijät lämpöä pitämässä.

Kiidän vinoon tuosta kuvasta,

kiidän ohi,

peruuttamattomasti ja vauhdilla ohi,

en löydä pysäytysnappia,

yritän huutaa,

ei kuulu kuin pieni pihinän kaltainen kuiske

'minä olisin jäänyt tuolla pysäkillä,

ehdinkö vielä..'

Katson ympärilleni,

kohtalolla ei ole korvia,

minua lennetään tuntemattomaan tarkoitukseen,

toiseen elämään,

valitsemattomaani.

Minä tärisen hädästä silmät kiinni,

minä en uskalla nähdä uutta tietä,

viikon päästä voisin vaihvihkaa kurkistaa.

Samassa kaiutin särähtää,

'Vaihtopysäkki,

kaikki poistuvat,

aikaa kaksi sekunttia.'

Kolmen kohdan suunnitelma

Menen sinne

ja sitten valloitan sen

ja sitten rakennan siihen pesän.

Miksei joku kertonut mutkasta

ja kuopasta

ja sähköjänniteaidasta

eikä siitä väärinkäsittäjästä

joka väärin käsitteli jokaista kohtaa.

Valta jyrää

Oletko nähnyt kun kissa leikkii hiirellä

tai vielä paremmin sellaisella mahdottoman pienellä,

päästäisellä jota se ei aio edes syödä?

Mahdottoman julma leikki!

Päästäinen saa siinä lopussa sydänkohtauksen

ja kuolee ilman naarmun naarmua

ja heti se on jo eilisen uutinen

ja suuri voima voi venytellä ja hyristä hiljaa

ja siirtyä takan ääreen nuolemaan persettään.

Harakan siivillä

Harakan siivillä lennän,

allin siivillä,

heinäsirkan siivillä.

Läpi tuulisen arkisen maan.

Missä ovat kotkan siivet?

Missä perhosen siivet?

Missä kauan kaivatut enkelin siivet?

Poissa juhlava arvokkuus.

Rapatassu räntäkorva,

pikipöksy pihkahousu,

harmaja mieli harmaita hiuksia kasvaa.

Harmaja tuhkainen mieli

Kovan alastoman selkänsä on tuulelle kääntänyt.

Jäykät kasvonsa katseilta peittänyt.

Sydämen, purrun ja paleltuneen

nyrkkinsä alle kätkenyt.

Tule voima takaisin minuun!

Tule näkö, tule kuulo, tule henki,

näytä sen polun pää joka vie pois menneiden soilta

vie kalliolle minun jalkani keinuvat.

kirj. huom. Kaikenlaisille fiiliksille on aikansa ja paikkansa. Olkoon maailma silti iloinen paikka tänäänkin, tälläkin viikolla ja jokaisella pilvellä hopeareunus!

Enkä-kenkä-vinkä-vänkä

Kun minä pyysin leipää ja sain

niin en sitä halunnutkaan vaan maitoa

ja sain, mutten sitäkään halunnut vaan kyljyksen

ja sain enkä halunnut.

Kaikki maistui muttereilta

vain kaukaa näyttivät kauniilta,

enkä enää tiennyt mitä minä seuraavaksi haluaisin haluta

- en ainakaan sitä mitä tarvitsisin,

nimittäin potkua persuuksille.

Kalatorilla kerran

Elämän kriiseissä

ja alasti riisuttuna

keskustorilla nakkikioskin katolla,

pysähtynyt lento.

Liian paljon tuntoa

liian vähän värejä

liian hauras.

Anna minulle armon villapaita,

tunnen sen olevan,

se on siellä

kalalaatikon takana vasemmalla,

anna se.

Minä tarvitsen jotain kuorta.

Minä olin kerran tiistaina matkustanut junalla

ja nukkunut siellä poski ikkunaa vasten

ja miettinyt siinä vaan että unohdin ostaa leipää

ja nyt on jo perjantai.

Ajatella!