Roikkuu
pistävällä kielekkeellä
eikä
tule sieltä pois, haluakaan.
Katsoo
pidänkö takista kiinni.
Tahtoo
että pidän.
Kaksin
käsin, rystyset valkeina,
etten
käsilläni muuta tekisi,
etten
silmilläni muuta näkisi.
Mutta
kun et tule ja käsiä särkee jo
ja
jossain lentää keltainen lehti ja
toisaalta
lokki kirkaisee
niin
minä päästän irti vaan
ja
huudan että 'Hei hei. Lennä,
koska
muuten sinä murskaannut.'
Vaikka
onhan se surullista,
- kaikkivaltiuden
menetys.
Minä hetki kuvittelin tietäväni miksi tämä runo on syntynyt. Hieno runo tämäkin. Tervetuloa meille torstai-iltana. Kotona ollaan.
VastaaPoistaLisää runoja!!! :)
PoistaKiitos, tulee! :)
PoistaQ: Valtavan voimakas ja käsinkosketeltava tunnelma tässä runossa - ja tietyllä tavalla järkyttäväkin. Mutta lopulta olen näkevinäni voimakkaasti myös toivon näkökulman.
VastaaPoistaUuden toivo on muutoksessa jonka edellytys on usein irtipäästäminen, niinkuin tässäkin.
Poista