Pienen pitäjän laulu

Autiot rannat, mudittuneet,

heinää täynnä ja suolle tuoksuvat.

Yksinäinen korppi huutaa voipuneen laulun.

Autiot kylät, ovet lukittu,

pyssyt ladattu ja epäluulot naamaan piirretty.

Kärrytiet roudan rikki panemat.

Autiot sydämet, kuihtuneet,

värisemättä, tuulia kumartamatta jököttävät,

reunat rispana lepattaen, kuin kuollut lahna rantavedessä.

Siellä ne on juoksun päät.

Laulun lapset itkulaitumilla,

vanhat norsut hautausmaalla,

käenpoikaset vieraissa pesissä.

Siellä ne on ihmisen lapset

laumastansa vaiti jääneet

hangen viertä makaamaan.

Siellä suomen sisukaulat

aivan äänettömiksi käyneet.

Kuvaa minulle pysähtynyt liike.

Kuvaa se miltä soi sammakoiden kuoro paikallaan seisovassa helleyössä.

Kuvaa miltä tuoksuu karhunsammal kun se poskea nipistää.

Kuvaapa miten hiljaa ja varmasti turpeeseen uppoaa.

Kuvaa, näytä, tee se jos osaat!

Minä olen

nahkanuttu,

palanut,

nokinen,

sadasti parkittu nahkanuttu.

Minä olen sillan korva,

lahosienen sierrittämä,

veden värinen,

madonsyömä.

Kai minullekin vielä jossain huomen on?